Tartuin kirjaan ristiriitaisin tuntein: ihailen Anja Snellmanin kykyä nähdä terävästi ajassa liikehtiviä ilmiöitä, pinnanalaisia virtoja, arvojen ja asenteiden tuskin havaittavia muutoksia ja vääristymiä ja antaa niille kirjallinen muoto. En ole tosin lukenut Safari Clubia, johon keskustelijat viittaavat, mutta se varmasti kuuluu samaan sarjaan. Toisaalta Snellmania lukiessa mieleeni hiipii toisinaan myös ärtymys ja tunne jostakin epäaidosta, laskelmoidusta. Siis vuorossa näin kuohuttava aihe, ja mausteeksi Kastajan raamatullisia assosiaatioita herättävä demoninen hahmo...
Yhdyn kuitenkin Annen näkemykseen siitä, että aihe on tärkeä ja että kirja varmasti puhuttelee myös nuoria lukijoita. Yhtymäkohtia todellisuuteen ei myöskään tarvitse hakea kaukaa: Natalia Kampuschin (Nimeä ei kirjoiteta ainakaan näin!) tapaus muistui ainakin minun mieleeni välittömästi, eikä vähiten siksi, että kaapattu alkaa tavalla tai toisella tuntea solidaarisuutta kaappaajansa kohtaan. Kaikkein eniten itseäni, teinipojan äitiä, puhutteli luonnollisesti uraäidin huoli ja syyllisyys. Ilman äidin näkökulmaa kirja jäisi mielestäni ontoksi: äidin ajatukset ja tunteet välittyvät intensiivisesti, osittain tajunnanvirtana.
Onko Jasmin uskottava henkilöhahmo? Miten hyvin Kauranen, teinityttöjen äiti, on onnistunut
tavoittamaan nuoren ihmisen herkkyyden ja haavoittuvuuden?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti